Rakennusala on kohdannut tänä vuonna monenlaista haastetta, aivan kuin globaalissa pandemiassa ei olisi jo ollut tarpeeksi. Monella tapaa maailma on nyt hyvin toisenlainen, kuin miltä vielä vuoden 2022 alussa näytti. Suunnitelmat piti laittaa nopeasti uusiksi. Ja sen jälkeen suunnitelmille tuli laatia varasuunnitelmia. Kanttia 2:n toimitusjohtaja Jani Kotikangas summaa kuluneen vuoden yhteen.
Vaikka taivaalla on kuluvan vuoden aikana näkynyt monenlaisia synkkiä pilviä, Jani halusi, että Kanttia 2:lla lähestytään haasteita positiivisen kautta.
– Uskoin, että kun luotamme vahvuuksiimme, me pärjäämme. Kun teemme sen, mitä meiltä odotetaan, ja vähän vielä ylikin, onnistumme. Lisäksi kun vielä uskomme toisiimme ja tiimiimme, olemme entistäkin vahvempia, Jani kuvailee.
Vahvuutta ja sopeutumiskykyä tarvittiin myös korona-aikana, ja pandemia-ajan opit sekä havainnot ovat olleet hyödyksi myös nyt. Kanttia 2:lla toimintamallit on pyritty rakentamaan niin, että ne kestävät väistämättä vastaan tulevat suhdannevaihtelut.
– Toimintatapamme on kestävä, konseptimme on toimiva ja organisaatiomme on hyvällä pohjalla. Tältä vahvalta alustalta on hyvä jatkaa niin organisaation kuin toiminnankin kehittämistä, ja parantaa edelleen juoksua. Laiva on testattu merikelpoiseksi, ja se kestää kyllä myös aallokon.
Kaikkiin ennakko-odotuksiin nähden kulunut vuosi onkin mennyt Kanttia 2:lla erittäin hyvin. Liikevaihto on kasvanut edellisvuoteen verrattuna noin 11,5 prosenttia. Tämä on monellakin mittarilla hieno saavutus.
Yhden syyn tähän Jani löytää Kanttia 2:n ytimestä. Yksi Kanttia 2:n arvoista nimittäin on kannattavuus. Tällä tarkoitetaan paitsi oman tekemisen kannattavuutta, myös suunnitteluratkaisujen ja hankkeiden kannattavuuden huomioimista.
– Arkkitehdeillamme ja asiantuntijoillamme tulee olla syvällinen ymmärrys asiakkaiden liiketoiminnasta, sillä suunnittelijoilla on mahdollisuus ehdottamillaan ratkaisuilla vaikuttaa aivan keskeisesti hankkeiden liiketaloudellisen yhtälön toimivuuteen. Meidän tehtävämme on tuoda pöytään luovia ratkaisuja, jotka tuottavat lisäarvoa paitsi hankkeelle, myös rakennuksen loppukäyttäjälle. Luomme parhaan mahdollisen ratkaisun niillä realiteeteilla ja pelimerkeillä, joita kulloinkin on käytettävissä. Tämänkaltaisella ajattelulla uskon olevan entistä enemmän kysyntää myös tulevaisuudessa.
Jani nostaa esiin vielä kaksi tärkeää sanaa. Ne ovat mielenrauha ja yhteenkuuluvuus.
Tässä ajassa tarvitaan tekoja, jotka luovat ympärille vakautta ja lisäävät mielenrauhaa. Jani kertoo, että omalta osaltaan hän haluaa mahdollistaa sen, että työntekijöillä on työrauha ja mahdollisuus keskittyä siihen, missä he ovat parhaita, vaikka toimintaympäristö olisikin haastava.
Juuri nyt myös yhteenkuuluvuuden tarve on suuri. Jani pitää tärkeänä, että jatkossakin asiakkaamme kokevat meidät kumppaneina ja työkavereina, jotka tähtäävät yhdessä samaan päämäärään: laadukkaaseen lopputulokseen.
– Yksin emme pärjää, mutta yhdessä pystymme ihmeisiin. Kiitän asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme luottamuksesta sekä mahdollisuuksista kehittyä entistäkin paremmiksi kumppaneiksi ja työkavereiksi. Nöyrä kiitos myös koko Kanttia 2:n tiimille. Se, että porukkamme pystyy myös haastavissa tilanteissa saavuttamaan hyviä tuloksia, on minusta merkittävä saavutus.
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!