Arkkitehtitoimisto Kanttia 2 täyttää ensi vuonna 30 vuotta. Kuten niin monella muullakin pitkään toimineella yrityksellä, taipaleeseen mahtuu parempia ja heikompia vuosia, sekä käännekohtia, joissa yritys on luonut itsensä uudelleen.
Yksi tärkeä virstanpylväs ohitettiin noin kolme vuotta sitten, kun pankkialalla meritoitunut Jani Kotikangas tuli taloon toimitusjohtajaksi. Alkoi systemaattisen kehittämisen prosessi, joka jatkuu edelleen.
Unelmat kestävälle pohjalle
– Jos haluaa tehdä mahdollisimman korkean pyramidin, pitää tehdä mahdollisimman leveä pohja. Tällä vertauskuvalla Jani taustoittaa Kanttia 2:n muutosmatkaa, jonka tavoitteena on ollut varmistaa se, että tavoitteet ja unelmat on rakennettu kestävälle perustalle.
Paikoin haastavakin kehitystyö on tarkoittanut esimerkiksi sitä, että jostakin on luovuttu, jotta jotakin uutta on saatu tilalle. Muutoksella on haluttu varmistaa se, että arkkitehdit saavat aidosti keskittyä arkkitehtisuunnitteluun, hallinto hallintoon ja myynti myyntiin. Koska arkkitehtisuunnittelu on yritykselle kaiken ydin, on ollut tärkeää varmistaa se, että arkkitehdit pystyvät tekemään työtään mahdollisimman hyvin. Siksi kaikki ylimääräinen, heidän työskentelyään hidastava asia piti siivota rohkeasti pois.
Sisäisen kehittämisen lisäksi Kanttia 2:lla on viime vuosina panostettu vahvasti ulkoisen puolen kehittämiseen. Yrityksessä on tehty lukuisia toimia, jotka ovat parantaneet palvelua, aktiivisuutta ja myyntiä.
Kehittämistyössä tärkeä ohjaava tekijä on ollut asiakasymmärryksen vahvistaminen. On ollut tärkeää ymmärtää syvällisesti asiakkaiden liiketoimintaa, jotta suunnittelukumppanina pystymme paremmin palvelemaan asiakkaitamme. Olemme osaltamme halunneet purkaa kielimuuria arkkitehtitoimiston ja suunnittelutyön tilaajan väliltä, ja osoittaa millaista lisäarvoa arkkitehtisuunnittelu voi parhaimmillaan tuottaa asiakkaan viivan alle.
Luottamus vetää hiljaiseksi
Muutosjohtaminen ei aina ole helppoa. Jani näkee, että Kanttia 2:lla merkittävin asia onnistumiselle on ollut oma henkilökunta.
– Itseni yllätti se, miten hienosti porukka sitoutui muutokseen. Koko prosessin ajan meillä oli vahva yhdessä tekemisen tunne. Vaikka olemme matkan varrella tehneet osin raskaitakin muutoksia, koen, että tämä prosessi on tuonut ihmiset entistä tiiviimmin yhteen. On ollut hienoa huomata, miten avoimesti porukka uskalsi lähteä muutokseen mukaan.
Myös koronavuosista selvittiin hyvin henkilökunnan loistavan asenteen ansiosta.
– Opimme koronan takia erittäin tehokkaaseen etätyöskentelyyn, ja työskentelemään yhtenäisenä tiiminä yli eri kaupungeissa sijaitsevien toimistojen fyysisten rajojen, Jani kuvailee.
Kiitosta Janilta saavat myös Kanttia 2:n asiakkaat, jotka ovat antaneet näyttää sen, miten suunnittelulla voidaan tuottaa lisäarvoa liiketoiminnalle.
Tulokset puhuvat puolestaan. Vuosi 2021 oli monella mittarilla Kanttia 2:n historian paras. Liikevaihtomme oli yli 2,6 miljoonaa, josta käyttökatetta reilut 10 %. Positiivinen kehitys jatkuu myös tänä vuonna.
Unelmista totta
Miltä tulevaisuus näyttää? Prosessien kehittämistyö jatkuu edelleen, Jani kertoo. Kun asioita on systematisoitu, niiden jatkokehittäminen on helpompaa. Tavoitteena on jatkaa hallitun kasvun uralla – pää pilvissä, mutta jalat tiukasti maan kamaralla.
Kanttia 2 tekee jatkossakin asioita, joissa yritys on vahvimmillaan. Tämä tarkoittaa korkeatasoista arkkitehtisuunnittelua, joka osaa ottaa huomioon asiakkaan liiketoiminnan tarpeet.
Lisää blogeja
Arkkitehtuuriin liittyviä ilmiöitä, erilaisia näkökulmia sekä ajankohtaisia hankkeita.
Vuosi 2022 Jani Kotikankaan silmin
Rakennusala on kohdannut tänä vuonna monenlaista haastetta, aivan kuin globaalissa pandemiassa ei...
Markus Haapsaari palaa takaisin tutulle paikalle
Siirryn takaisin tutulle paikalle, ja on upeaa ottaa jälleen toimitusjohtajan tehtävät hoitooni....
Millimetripeliä Espoon Friisilässä
Juli Friisilän Heinätähti on vastavalmistunut uudiskohde, joka sijaitsee Espoossa Olarin...
Tilaa blogi
Kanttia 2:n blogissa tarkastellaan arkkitehtuuriin liittyviä ilmiöitä, mielenkiintoisia näkökulmia, sekä esitellään ajankohtaisia hankkeita.