Valokuvaaja Maria Putaansuu on erikoistunut tilojen ja rakennusten kuvaamiseen. Hän kuvaa asuntoja esimerkiksi BO LKV:lle, rakennuksia useammalle arkkitehtitoimistolle, ja toteuttaa sisustukseen ja asumiseen liittyviä kuvia sisustuslehtiin.
Tilojen ja muotojen tulkintaa
Maria on tuntenut tilojen ja rakennusten kuvaamisen omaksi jo pitkään. Siinä missä toisia valokuvaajia kiehtovat esimerkiksi ihmiset tai tilanteet, on tilojen ja muotojen tulkinta Marian juttu. Vahvuus on kulkenut mukana opiskeluajoista lähtien. Valokuvaajan silmin jokainen kohde voi olla yhtä kiinnostava, eikä hyviä tai huonoja tiloja ole.
– Kun asiat sommitellaan rytmillisesti oikein, jokainen tila voi näyttää hyvältä ja kutsuvalta. Pyrin rakentamaan tilan tarjoamista elementeistä kiinnostavan kuvan niin, että siihen tulee hyvä rytmi, ja että katse seuraa oikeita asioita.
Arkkitehtuurin kuvaaminen
Arkkitehtuuria kuvatessa Maria lähestyy kohteita yleisestä yksityiskohtaiseen. Ensin otetaan laaja kuva, jossa kohde asettuu osaksi ympäristöä. Tämän jälkeen lähestytään vähitellen detaljeja. Kuviin pyritään löytämään ne muodot, jotka ovat olennaisia. Parvekkeiden rytmi, julkisivumateriaalin struktuuri, värit, valot ja varjot – kaikki nämä ovat elementtejä, joita kuvaajan silmät saattavat poimia.
Osa asiakkaista antaa kuvaajalle täysin vapaat kädet, osa kertoo tarkemmin, mitä kuvilta halutaan. Se, että suunnittelija kertoo mitä kuvakulmia, kuvasuuntia tai yksityiskohtia kohteesta halutaan nostaa esille, helpottaa luonnollisesti kuvaajan työtä. Joskus esimerkiksi rakennus saattaa olla vuoropuhelussa jonkin toisen lähettyvillä olevan vastaparin kanssa. Tällaista ei välttämättä osaisi huomioida, ellei sitä mainittaisi erikseen.
– Haluan että asiakas on tyytyväinen lopputulokseen, ja ehkä kokee, että olipa kiva, että löysit tämänkin yksityiskohdan, Maria kertoo.
Maria on myös itse kiinnostunut arkkitehtuurista ja sisustamisesta. Ehkä myös siksi tilat ja rakennukset tuntuvat omalta.
– Haluan osaltani tuoda esille hyvää suunnittelua ja arkkitehtuuria. Suunnittelu vaikuttaa aika kokonaisvaltaisesti ympäristöön ja kaupunkiviihtyvyyteen. On kaikkien etu, jos ympärillä on viihtyisää ja hyvin suunniteltua rakennettua ympäristöä.
Päämääränä laadullisesti hyvä kuva
Vaikka kuvalla on todella suuri merkitys kohteen markkinoinnissa, ei Maria voi ajatella ottavansa pelkästään “myyvää kuvaa”. Sen sijaan hän lähestyy tehtävää päämääränään se, että kuva itsessään on laadullisesti hyvä.
Hyvässä kuvassa kuvan rytmi ja sommittelu ovat kohdallaan. Rakennuksia ja tiloja kuvatessa sommittelulle jää yleensä hyvin aikaa, joten elementtien löytämisen kanssa ei tarvitse kiirehtiä.
– Mietin aina sitä, miten linjat asettuvat, ja miten katsojan katse pystyy kiertämään kuvassa niin, että mielenkiinto säilyy, eikä mikään valu ulos kuvasta.
Mikä tekee kiinnostavan kuvan?
Seuraavassa Maria avaa muutamia poimintoja kuvaamistaan kohteista.
Keinulaudankujan suurkortteli, Kontula, Helsinki
Tasaisen värimaailman ja varjojen takia kuvassa on hieman keinotekoisen havainnekuvan tunnelmaa. Erilaiset liikennemerkit ja monet muut asiat, jotka havainnekuvista yleensä jätetään pois, paljastavat sen kuitenkin oikeaksi kuvaksi. Liikennemerkit, isokokoiset autot sekä sähköskuutit ovat aina enimmäkseen tiellä arkkitehtuuria kuvatessa.
Möljän kortteli
Kuvassa näkyy miten valo ja varjo sävyttävät tiilien pintaa. Sain sommiteltua kuvaan monia erilaisia pintamateriaaleja ja linjoja. Myös heinä pihalla erottuu upeasti. Kuva on melko tumma, koska kuva on pääosin varjon puolella. Tummuus toimii kuitenkin tässä hienosti.
Bysantin Helmi
Tämä on kaiken kaikkiaan aivan upea kohde. Oli vaikea valita yhtä parasta kuvaa, koska tästä sai otettua todella monta hienoa kuvaa. Rakennukset ovat asemoitu rinteeseen helmimäiseksi ketjuksi. Tässä kuvassa sijainnin tunnelma tuli hyvin esiin, kuten myös rakennusten suhde toisiinsa, se, miten eri osat ovat kiinnostavasti eri tasoissa.
Lisää blogeja
Arkkitehtuuriin liittyviä ilmiöitä, erilaisia näkökulmia sekä ajankohtaisia hankkeita.
Puukalusteita ja särmää – näin Arkkitehtitoimisto Kanttia 2 syntyi
Arkkitehtitoimisto Kanttia 2 täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Mistä kaikki sai alkunsa?
Ihmisenkokoista suunnittelua ja pehmeitä arvoja jättihankkeessa
Espoon Finnooseen syntyy lähivuosina aivan uusi asuinalue. Viihtyisyys, ekologisuus ja...
Markus Haapsaari palaa takaisin tutulle paikalle
Siirryn takaisin tutulle paikalle, ja on upeaa ottaa jälleen toimitusjohtajan tehtävät hoitooni....
Tilaa blogi
Kanttia 2:n blogissa tarkastellaan arkkitehtuuriin liittyviä ilmiöitä, mielenkiintoisia näkökulmia, sekä esitellään ajankohtaisia hankkeita.