Kun arkkitehtimme Johan Lindfors tutki Oulun yliopistolle vaihtoehtoista sijoituspaikkaa Oulun Tuiraan, ratkaisi hän infrastruktuurin investoinnin kaavoittamisen kautta. Eli tunnisti kaupungin taloudelle syntyvän ongelman, mutta samalla ratkaisi sen. Tämä herätti minussa paljon ajatuksia siitä, miten arkkitehtimme pystyvät ammattitaidollaan tuottamaan huomattavasti kestävämpiä ja moniulotteisempia ratkaisuja myös kuntien talouden avuksi.
Työni puolesta seuraan sivusta suunnittelijoiden ja tilaajien keskustelua ja olen sen myötä pohtinut paljon Suomen kuntien kiinteistöihin kohdistuvaa korjausvelkaa. Kiinteistökanta vanhenee vinhaa vauhtia ja kiristynyt taloustilanne koettelee myös kuntia. Rahaa peruskorjauksiin, saati sitten uusiin kiinteistöihin ei välttämättä ole. Tämän vuoksi monet kunnat ovatkin joutuneet toteuttamaan vain pakollisia korjauksia, mutta varsinainen ongelma siirretään odottamaan suotuisampia aikoja.
Laaja-alainen tarkastelu jää usein tekemättä, kun edellä mainittua korjausvelkaa pyritään hallitsemaan. Olisiko tilanteita, joissa kiinteistön käyttöastetta voitaisiin parantaa tai käyttötarkoitusta muuttaa kaavoitusta ja rakennusoikeuksia tarkastelemalla, ja samalla kattaa niitä kuluja, joita välttämättömät korjaukset vaatisivat? Tai olisiko jopa mahdollista, että noiden tarkastelujen avulla kunnat voisivat tehdä peruskorjauksia paikkailujen sijaan? Tätä malliahan ovat jo asunto-osakeyhtiötkin käyttäneet. Oulussa erään kerrostalon hissin rakentamiskustannukset katettiin rakentamalla ja myymällä ullakolle asuntoja. En näe syytä, etteikö tuo tapa olisi lavennettavissa myös kuntiin.
Tiedostan kuntien päätöksentekoprosessin asettamat vaatimukset. Silti kannustaisin kuntapäättäjiä tutkimaan tulevia hankkeita laaja-alaisemmin. Olisiko mahdollista, että nopea ja halpa ratkaisu, ei olekaan se oikea. Edellisessä kirjoituksessani toivoin Suomen päättäjiltä päätöksentekoa tulevaisuutta ajatellen, eli miettien millaisessa maailmassa tulemme tulevina vuosina elämään, eikä välttämättä tekemään päätöksiä vain vanhojen virhearvioiden korjaamiseksi. Tietysti nuokin virheet tulee korjata, mutta ratkaisujen tulisi kestää pitkälle tulevaisuuteen.
Tuo tulevaisuuteen katsominen toimisi mielestäni myös kuntien kiinteistötarpeiden arvioimisessa ja niihin kohdistuvien korjaustarpeiden kartoittamisessa. Kotkan kaupunki järjesti viime vuonna arkkitehtikilpailun, jonka voitimme (2. sija, 1. palkintoa ei jaettu). Kilpailun päätehtävä oli rakennuksen paloturvallisuuden parantaminen vastaamaan nykyajan vaatimuksia, mm. lisäämällä uusi hätäpoistumistie. Esityksessämme tuo asia ratkaistiin, mutta samalla rakennuksen käyttämättä olevat tilat saatiin kaupunkilaisia hyödyttävään käyttöön, työtilat tehokkaampaan käyttöön ja rakennukselle annettiin uudenaikaista käyttötarkoitusta. Olin ilahtunut siitä, että kotkalaiset näkivät ratkaisumme laajuuden tuomat hyödyt ja arvostivat sen pakollista korjausta suurempaan arvoon – toki tuo korjaustarvekin tuli korjattua.
Uskon, että päätöksenteko voi olla helppoa, kun tietoa on riittävästi saatavilla ja suhtautuu avoimesti uusin ideoihin. Kiireessä sorrumme usein helppoihin ja ilmeisiin ratkaisuihin. Mielestäni kuntien ja kaupunkien asukkaat ja päättäjät ansaitsevat kestävämmän ja paremman rakennetun ympäristön. Minä ainakin olen valmis tästä keskustelemaan kenen tahansa kanssa, jota asia kiinnostaa.
Tulevaisuuteen ja kasvuun rakentuvin terveisin,
Jani
